Kategoriat
Blogi

Kuinka kaikki alkoi?

Muutama vuosi takaperin sain soiton Sami Markkaselta. Hän kutsui minut kahville itsensä ja Kai Hulkkosen kera Vuosaaren golfkerholle. Silloin minulla ei ollut juurikaan tietoa, kuka on tämä Kai Hulkkonen. Kain nimi ja kuva olivat esiintyneet jossain luetussa golflehdessä, mutta sen parempaa kuvaa minulla ei miehestä ollut. Samin sen sijaan olen tuntenut jo vuosia. Ollaan molemmat uitu Suomi-golfin syvässä päädyssä jo parikymmentä vuotta.

Tapaamisemme koski mahdollista yhteen lyöttäytymistä golfkenttien suunnitteluun liittyen. Ajatuksemme olisi kotimaan kentissä ja niiden remonttitarpeissa. Keskustelimme myös uusien projektien mahdollisuudesta.

Jo lyhyen intron ja ideoinnin jälkeen huomasin, että homma voisi hyvinkin toimia tällä porukalla. Koko kolmikkomme on parhaassa iässä, meillä on tarpeeksi kokemusta taustalla ja kova motivaatio laittaa rattaita pyörimään.

Samin minuun kohdistuneet myyntipuheet purivat siis heti. Ymmärsin olevani aistit hereillä ja valmis johonkin uuteen. Sellaiseen uuteen, jota jo kouluaikanani tapailin. Ollessani yläasteella piirtelin kuvaamataidon tunneilla mielikuvituskenttiä aikamoisen läjän. Se kaiketi oli itselleni sen ajan mentaaliharjoittelua pelaajana. Harmi, ettei niistä piirustuksista ole enää jäljellä muuta kuin hatara muisto.

Jatkoimme yhteydenpitoa ja aloimme kukin tahoillamme ja yhdessä porukalla pohtia tulevaa. Varsinkin itselleni avautui loistava mahdollisuus jättää oma kädenjälkeni suomalaisille golfkentille ja -klubeille.

Peliurani aikana kenttien suunnittelu oli ollut ajatuksen tasolla mielessä monestikin. Se oli aina sellainen kortti, joka oli tarkoitus katsoa peliuran jälkeen, sitten kun on enemmän aikaa.

Ensimmäisistä keskusteluista on nyt edetty pitkälle ja oikeanlainen porukka on kasassa. Kai tulee suoraan alan ytimestä, hänellä on todella kokonaisvaltainen ymmärrys golfkentistä ja loistavat kontaktit alan harjaantuneimpiin tekijöihin. Sami taas tuntee golfalan mahdollisesti paremmin kuin omat taskunsa. Minä hiipuvana golfpelaajana haluan tietenkin pysyä golfissa kiinni, vaan en omassa pelissäni.

Ymmärsin Ilonen Designille olevan kysyntää jo ennen kuin yrityksemme oli pystyssä. Puhelimeeni oli tullut peliuran loppuvaiheilla muutama yhteydenotto suomalaisilta kentiltä. Josko Ilosta kiinnostaisi olla mukana remonttiprojekteissa, joissa laitettaisiin jo hiipunutta tuotetta parempaan jamaan?

Aika ei ollut vielä noina aikoina kypsä. Utelut toivat kuitenkin itselleni varmuuden siitä, että oikeilla jäljillä ollaan – ja ettei Ilosen nimeä ole Suomi-golfin skenessä vielä unohdettu.

Vuosaaren ensitapaamisesta on nyt vierähtänyt pari vuotta ja ollaan tultu tähän pisteeseen. Pääsemme tulemaan ulos projektin kanssa, joka on itselleni henkilökohtaisesti erittäin mielenkiintoisen.

Kytäjä Golf on kentistä se, jossa olen viettänyt aikuisiälläni eniten aikaa golfin parissa. Valmentajani Timo Rauhala alkoi tehdä työtään Kytäjän mailla heti kerhon alkuvaiheista lähtien, ja suurin osa golfharjoittelustani tällä vuosituhannella tapahtui juuri Kytäjällä. Timon kanssa ollaan vietetty Southin ja Northin kentillä laatuaikaa kesästä toiseen. Lahti-Kytäjä väliä on tullut ajettua golfhanska kädessä kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja tämän golfpelin hienoutta samalla ihmetellen.

Nyt Kytäjä haluaa palata takaisin Suomen ykköseksi ja nousta Euroopan valioiden joukkoon. Tuntuu mahtavalta, että Ilonen Design saa olla tässä kehitysprojektissa mukana, vieläpä ensimmäisenä projektinaan! South Eastin layout on jo nykyisellään ehkä maamme paras, mutta tällä porukalla siitä on mahdollista remontoida vieläkin parempi.

Nyt sen varmaan voi jo sanoa ääneen: seuraava urani, jota hahmottelin kuvaamataidon tunneilla jo ennen varsinaisen peliurani käynnistymistä, on alkanut.

Mikko

Kategoriat
Blogi

Mieleenpainuvan golfelämyksen anatomia

On pitänyt tehdä jo pitkään lista pelaamistani kentistä. Aloittanut olen, mutta homma ei ole edennyt. Reilun kolmenkymmenen pelivuoden jälkeen tekeminen vaatisi hieman aikaa ja todennäköisesti pari lasia punaviiniä.

Sen tiedän, että Suomessa olen pelannut 94 kenttää. Ja golfia olen pelannut 25:ssä maassa. Arvioni on, että olen pelannut noin 350-400 eri kenttää. Lupaan tehdä listan pian valmiiksi ja palata tähän numeroon.

Olen ollut onnekas, sillä minulla on golfkavereita, jotka ovat raahanneet mukanaan maailman kentille. Työnikin puolesta olen päässyt reissaamaan bägin kanssa. Joukossa on myös maailman huippukenttiä. Laskin, että olen pelannut Golf Digestin World top100 -listalta 18 kenttää. Top 10:stä peräti neljä. Maailman top100 ilman USA:n kenttiä -listalta olen pelannut 26 kenttää. Kyllä, nautin suunnattomasti kenttien bongaamisesta. Se on minulle ehdottomasti yksi golfin suola.

Kenttien ja niiden tarjoaman elämyksen vertailu on ihan mahdottoman vaikeaa puuhaa. Varsinkin, jos kentällä on pelannut vain kerran. Niin moni asia voi vaikuttaa juuri sinä päivänä kokemukseen kentästä. Yleisin syy on, että oma peli ei kulje ja useimmitenhan se ei kulje. Ainakaan siten, kun haluaisi tai olettaisi. Sää voi myös olla karu ja taistelu luonnon elementtejä vastaan voi kirjaimellisesti vesittää kokemuksen. Jos peliseura pilaa elämyksen, niin silloin voi jo vähän katsoa peiliinkin.

Kun pelasin ensimmäisen kerran Old Coursen St. Andrewsissa, startteri muistutti, että avauksissa on aina reilusti tilaa vasemmalla (paitsi rei’illä 9 ja 10, joilla on tilaa oikealla). ”Don’t miss right”, startteri sanoi. Slaissasin jokaisen draivini oikealle ja peli oli lievästi sanoen tuskaista. Kentän vasen puoli jäi kokematta.

Castle Stuartissa satoi ensimmäiset kahdeksan reikää rakeita ja lämpötila oli ”feels like” +1. Haittasiko kokemusta? Todellakin!

Eliessä minulla oli niin järjetön heinäallergia, että energia kului niistämiseen ja aivasteluun. Onpa joskus saattanut itseaiheutettu päänsärkykin vaikuttaa kokemukseen kentästä.

Eikä ne kentätkään aina voi täydellisessä tikissä olla. Tällöin tosin huippukokemukseen tähtäävät kentät huomioivat sen hinnassa. Näin kävi Alister MacKenzien suunnittelemassa Pasatiempossa, jossa oli kolme tiipaikkaa remontissa. Green feen hintaa oli sen vuoksi laskettu 60%.

Okei, lienee tullut todistettua, että moni asia voi mennä kierroksella pieleen ja fiilis olla siksi huono. Tähän pitää golfkenttienkin varautua ja luoda muita elementtejä, jotka voivat fiiliksen vielä pelastaa.

Joskus kentän maisemat ovat yksinkertaisesti niin upeita, ettei kehtaa mököttää. Itselle näin kävi kerran Praia del Reyssä. Kaikki kentät eivät toki sijaitse Praia del Reyn tavoin kallion harjalla, valtameren rannalla (toki vain reikien 13-16 osalta).

Ty Coch Inn

Tarjoiluilla ja tarinoilla voi myös tehdä paljon. ”Walesin Pebble Beachillä”, Nefyn&Districtillä on huima halfway house nimeltään Ty Coch Inn alhaalla kallion juurella, suojaisan kalastajasataman hiekkarannalla. Siinä paikallisen panimon alea siemaillessa, walesilaista pekonileipää mussuttaessa ja merenpoukaman yli kohti Mt. Snowdonia katsellessa edellisväylän triplakin unohtui.

Al Zorahin kentällä oli aivan ”bränikät” ja huippulaadukkaat rangepallot ja täydellinen ruohopinta. Siinä kelpasi kolme korillista duffailla.

Bränikkää palloa ilmaan

Toisinaan kentän design on sellainen, että huononakin pelipäivänä voi tulla – usein yllättäviä – onnistumisia. Näin kävi minulle tuolla Elien niistokierroksella. Juonikas links tarjosi mahdollisuuden birdien kimppuun vaihtoehtoisillakin lyönneillä.

Ja tietenkin historiallisella Old Coursella nyt on mahdoton olla huono fiilis. Ja varmaan Augustassakaan ei sapettaisi edes neljän putin jälkeen. Tai jos Pebble Beachillä drive lipeäisi mereen.

Nyt voitaisiin jo päästä itse otsikkoon kiinni. Se tosin lupaa ihan liikaa, en minä tiedä mikä on mieleenpainuvan golfelämyksen anatomia. Tai ei kai siihen ole yhtä kaavaa edes olemassa.

Se on kuitenkin varmaa, että kenttien pitäisi olla liikaa luottamatta pelkästään reikien 1-18 tuottamaan hurmaan. Toki golfkenttä on aina se keskeinen elementti mieleenpainuvan elämyksen luomisessa, se on selvää. Joskus kenttä on vain niin hyvä, että se riittää. Mutta kentän lisäksi on varmaan sata tai tuhat muuta asiaa, joilla pelaajan kokemaan voidaan – usein hyvin pienellä vaivalla – vaikuttaa.

Asiakaspolku pitää vain kartoittaa kunnolla siitä kohdasta lähtien, kun pelaaja kääntyy golfkentälle vievälle tielle, aina siihen saakka, kun hän poistuu samaa reittiä.

Eräs kansainvälinen risteily-yhtiö teki ansiokasta asiakastutkimusta, mutta tuloksissa ihmetytti se, että saapuessaan laivaan ihmiset olivat usein huonolla tuulella. Tämä tuntui yhtiöstä ihmeelliseltä, sillä ihmiset olivat lähdössä lomareissulle. Miksi silloin ollaan huonolla tuulella?

Asiakkaita haastateltuaan yhtiölle selvisi, että satamaan johtanut tie ruuhkautui todella helposti ja ihmiset juuttuivat pitkäksi aikaa autojonoihin. Takapenkillä lapset alkoivat muuttua hieman levottomiksi. Tielle risteily-yhtiö ei voinut tehdä mitään, mutta jonotuksen mukavuusasteelle kyllä.

Yhtiö alkoi jakaa jonottajille pillimehuja ja muuta pientä herkkua, jolloin lapset rauhoittuivat, aikuisten verenpaine laski ja kaikki olivat laivalle saapuessaan paremmalla tuulella ja arvatenkin lompakko höllempänä.

Ja siitähän asiakaskokemuksessa golfkentänkin osalta on lopulta kyse: miten se palvelee kassavirtaa. Suomessa kentät saavat hyvää dataa mm. Pelaaja Ensin -työkalun avulla. Sen lisäksi olisi hyödyllistä benchmarkata hyviä konsepteja maailmalta, löytää omat vahvuudet ja rakentaa se oman kentän juttu, joka tuo pelaajan aina uudelleen takaisin. Eikä pelkästään tuo takaisin vaan saa jakamaan elämystään myös muille.

”Se juttu” on ollut kaikilla tässä blogissa mainituilla kentillä olemassa. Niihin kaikkiin haluan ehdottomasti palata. Miksi?

Kokemukseni oli niin pirun hyvä. Kaikesta huolimatta.

Sami