Kategoriat
Uutiset

South Eastin peruskorjaus etenee aikataulussa

Kytäjä Golfin South East -kentän peruskorjauksen syyskuussa alkanut näkyvämpi vaihe on edennyt suunnitellusti. Muutostöitä on tällä erää tehty yhteensä kymmenellä eri väylällä Ilonen Designin tekemän kehityssuunnitelman mukaisesti. Kaikkiaan näkyvämmät muutostyöt jakautuvat yhtiökokouksen niin päättäessä kolmelle eri vuodelle.

Kytäjä Golfin tavoitteena on nousta Pohjois-Euroopan johtavien golfresorttien joukkoon nostamalla pelikokemusta eri pelaajaprofiileille entistä korkeammalle tasolle.

Tärkeimmät keinot pelikokemuksen kehittämiselle ovat väylien pelistrategiset muutokset, visuaalisuuden lisääminen ja kentän hoidettavuuden kehittäminen siten, että pelipinnat olisivat aina korkealla tasolla.

Kuva: Jere Jaakkola

Pelaajille näkyvimmät muutokset kohdistuvat mm. bunkkereihin, joiden pelattavuutta, visuaalisuutta ja hoidettavuutta on parannettu monilla väylillä. Capillary Concrete -pohjaratkaisu mahdollistaa bunkkerihiekan nostamisen merkittävästi ylemmäs, jolloin bunkkerit näkyvät entistä paremmin pelaajille. Peliin vaikuttamattomia bunkkereita on myös poistettu.

Tiibokseihin on tullut muutamia parannuksia. Väylälle kaksi on luotu kokonaan uusi, entistä näyttävämmän avauslyönnin tarjoava tiipaikka klubipelaajia varten. Väylällä kolme on tiipaikkojen kokoa kasvatettu kestämään lyhyen par-kolmosen kulutusta paremmin. Väylän 12 tiimuutokset ratkaisevat osaltaan turvallisuusongelmaa väylän 13 tiipaikkojen suuntaan.

Korkealuokkaisen kentänhoidon kannalta keskeisiä elementtejä, kuivatusta ja kastelua, on kehitetty askel kerrallaan ja uusi kastelujärjestelmä otetaan käyttöön pala palalta, peruskorjauksen etenemisen myötä.

Kenttämestari Antti Koskela painottaa kehityssuunnitelman tärkeyttä

Kytäjä Golfin kenttämestari Antti Koskela on ollut aktiivisesti mukana projektin kaikissa vaiheissa.

”Olemme tehneet jo useita vuosia pitkäjänteisesti töitä Ilonen Designin laatiman kehityssuunnitelman (Masterplan) mukaisesti. Huolella tavoitteidemme pohjalta tehty suunnitelma mahdollistaa kustannustehokkaan tavan tehdä asioita, kun tiedetään mitä ollaan tekemässä ja miksi. Silloin mitään turhia poukkoiluja ei tehdä ja asioita voidaan valmistella hyvissä ajoin. Mielestäni jokaisella kentällä tulisi olla oma kehityssuunnitelma”, Koskela toteaa.

”Tähän mennessä South Eastilla on tehty paljon sellaista ”tylsää” pohjatyötä, joka ei näy pelaajille, mutta joka on ollut välttämätöntä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Esimerkiksi kastelujärjestelmän uudistus on mahdollistanut sen, että viheriöalueiden ympäriltä on voitu muuttaa raffeja lyhyeksi leikatuiksi runoff-alueiksi, kun kasteluveden määrää viheriöille ja niiden ympäristöihin on voitu säätää yksilöllisesti”, Koskela sanoo.

”Nyt on tietenkin mukavaa, että ollaan päästy tekemään jotain näkyvääkin. Vaikka paljon on vielä suunnitelmista tekemättä, uskon, että jo nämä muutokset huomataan ensi vuonna pelaajien toimesta monin tavoin kehittyneenä pelikokemuksena”, Koskela iloitsee.

Yhteistyö Ilonen Designin kanssa on ollut Koskelan mielestä toimivaa.

”Yhteistyö on suoraviivaista, helppoa ja tehokasta ja asiat etenevät kuten on sovittu. Ilonen Design ymmärtää tavoitteemme kokonaisvaltaisesti ja on tehnyt niiden pohjalta suunnitelmat, joiden avulla tavoitteita kohti mennään systemaattisesti”, Koskela kehaisee.

”Lisäksi Ilonen Designin kansainvälinen verkosto on todella kattava ja aina löytyy aiheeseen kuin aiheeseen huippuammattilainen, kun sellaista tarvitaan. Se on monessa kohtaa osoittautunut kullanarvoiseksi asiaksi”, Koskela päättää.

Kuva: Jere Jaakkola
Kategoriat
Uutiset

Mikko Suomen urheilun Hall of Fameen

Ilonen Designin Lead Golf Course Designer Mikko Ilonen on nimetty Suomen urheilun Hall of Fameen ensimmäisenä golfarina.

”Nimitys tuntuu kyllä hyvältä eikä ainoastaan omasta puolesta vaan myös lajin puolesta”, Mikko pohdiskelee.

”Sanomattakin on selvää, että tämä tunnustus on samalla tunnustus myös kaikille niille, jotka ovat olleet urallani mukana. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikille niille tahoille. Timo Rauhalalle antaisin ”pytystä” mielellään puolikkaan”, Mikko kertoo.

Hall of Fameen nimitettiin Mikon lisäksi myös Rolf Haikkola (valmennus), Minna Kauppi (suunnistus), Tommi Mäkinen (autourheilu) ja Leo-Pekka Tähti (pyörätuolikelaus).

Tuoreen nimityksen myötä syntyi Mikollekin harvinainen ”tupla”, sillä tasan vuosi sitten Mikko nimettiin myös Suomen golfin Hall of Fameen.

Katso Mikon haastatteluvideo Ylen artikkelista tästä.

Kategoriat
Uutiset

Mikko Ilonen Hall of Fameen

Mikko Ilonen nimettiin Suomen golfin Hall of Fameen Suomen Golfliiton 14.1.2023 järjestämässä palkintojenjakotilaisuudessa. Ilonen on kaikkiaan 19. Hall of Fameen nimetty henkilö.

Tiedotteessa Mikon nimeämistä perusteltiin seuraavasti:

#19 Mikko Ilonen, pelaajakategoria

Suomalaisen ammattilaisgolfin tienauraaja Mikko Ilonen on kansainvälissä voitoilla ja ansiotuloilla mitattuna menestyksekkäin suomalainen miesgolfari. Hän on voittanut viidesti Euroopan kiertueella ja pelannut 14 kertaa majorturnauksissa, joissa paras sijoitus oli PGA Championshipin 7.sija vuonna 2014. Ilonen on ainoana suomalaisen voittanut The Amateur Championshipin vuonna 2000. Amatööriajan Suomenmestaruuksista on kirkkain mitali SM-lyöntipelimestaruus vuodelta 1999. Amatöörien MM-kilpailuissa hän edusti Suomea vuosina 1998 ja 2000 ollen vuoden -98 kisojen henkilökohtaisissa tuloksissa toinen.

”Hieno kunnia päästä tälle listalle! Ensin PGA:n kunniajäsenyys ja nyt tämä Hall of Fame nosto, olen vähintäänkin otettu näistä huomioista”, Mikko kertoi tunnelmistaan.

Lue Golfliiton uutinen palkituista kokonaisuudessaan tästä.

Kategoriat
Uutiset

Kerigolfin hanke esillä Golflehdessä 4/22

Kerigolfin kehityshanke käynnistyi kesällä 2022 ja näkyvääkin on jo saatu aikaiseksi ykköstiin ja -väylän osalta. Näkymättömissä maan alla myös kastelujärjestelmän uudistus on käynnistynyt hyvin.

Golflehden päätoimittaja Jere Jaakkola vieraili syksyllä Kerimäellä ja kirjoitti tuoreeseen lehteen artikkelin hankkeen etenemisestä.

Lue artikkeli Golflehden digilehdestä täältä.

Kategoriat
Uutiset

Ilonen Designin ja Tammer-Golfin yhteistyö jatkuu uuden kenttähankkeen parissa

Tampereen kaupunginhallitus teki maanantaina 13.6.2022 odotetun päätöksen, jonka myötä Tammer-Golfin nykyisen Ruotulassa sijaitsevan kentän alueelle rakennettaan raitiotie ja uusi asuinalue. Kokonaan uudelle kentälle osoitetaan näillä näkymin maa-alue Nurmi-Sorilasta.

Ilonen Designin ja Tammer-Golfin yhteistyö on jatkunut jo muutaman vuoden. Ilonen Design on monisyisen hankkeen aikana laatinut useita erilaisia reititysehdotuksia ja esiselvityksiä myös Ruotulan alueelle ja ollut tekemässä myös kaupungin toimeksiannosta kattavia esiselvityksiä Nurmi-Sorilan alueen sopivuudesta golfkenttärakentamiseen.

Ilonen Design ja Tammer-Golf allekirjoittivat tällä viikolla aiesopimuksen Nurmi-Sorilan uuden kentän suunnittelusta, joten hyvä yhteistyö mielenkiintoisen hankkeen parissa jatkuu. Suunnittelun aloittaminen vaatii luonnollisesti sen, että Tammer-Golf saa kentälle uuden maa-alueen ja rahoituksen.

Nurmi-Sorilan alue on pääasiassa kauniisti kumpuilevaa peltomaata, jonne ilmettä antavat monimuotoiset pienet kallioiset metsäsaarekkeet. Myös alustavan maa-alueen koko on huippuluokan kentälle ja laadukkaille harjoitusalueille riittävän suuri (n. 80 hehtaaria). Ilonen Designin, Tammer-Golfin ja myös Tampereen kaupungin visiot maailmanluokan kentän toteuttamisesta ovat hyvin samankaltaiset. Tämä tarjoaa erinomaisen lähtökohdan korkeatasoisen kentän toteutukselle. Lisämausteen hankkeeseen tuo ympärivuotisen asumisen ja golfkentän saumaton yhdistäminen uudeksi haluttavaksi asuinalueeksi.

”Parin vuoden pyörittelyn jälkeen tämä projekti otti kertarysäyksellä sellaisen askeleen, mistä uskallettiin vain unelmoida”, hehkuttaa Mikko Ilonen.

”Yhteinen sävel on löytynyt kaupungin ja Tammer-Golfin kanssa. Tämä on mahtava mahdollisuus nykyisille ja tuleville Tammer-Golfilaisille ja koko Suomen golfillekin”, Mikko visioi.

”Lähdin Espoo Golfista Tampereelle ennen kaikkea tämän projektin vuoksi. Nyt asiat ottivat ison askeleen, vaikka itse toteutukseen on vielä monta mutkaa ja useamman vuoden työsarka”, toteaa Tammer-Golfin tuore toiminnanjohtaja Markku Ignatius.

Ignatius on vakuuttunut siitä, että Ilonen Design on juuri oikea kumppani hankkeelle.

”Tunnen koko Ilonen Design tiimin keskeiset henkilöt jo vuosien varrelta ja olen todella vakuuttunut, että tämä projekti ei jää ainakaan osaamisesta ja intohimosta kiinni”, Ignatius sanoo.

Hankkeen seuraavat vaiheet ovat alueen kaavoitus ja rahoitus- ja liiketoimintamallin kiteytys. Sitä ennen on kuitenkin kaupungin taholta onnistuttava tarvittavassa maanhankinnassa, koska kohteessa on muutama yksityinen maanomistus, jotka ovat laadukkaan kokonaisuuden kannalta kriittisiä.

Hankkeen aikataulu tarkentuu sitä mukaa, kun asiat kaupungin osalta etenevät.

Hankkeesta medioissa:

Kategoriat
Uutiset

Mikko’s Backtee Challenge käyntiin Kerigolfissa

Ilonen Designin ja Kerigolfin yhteistyö näkyy kentälle tehtävien muutosten lisäksi myös yhteisinä markkinointitekoina. Yksi sellainen – Mikko’s Backtee Challenge – käynnistyi kesäkuun alkupuolella kun Mikko kävi pelaamassa oman tuloksensa mielenkiintoisen kisan pohjalle.

Kyseessä on Kerigolfin takatiiltä pelattava tasoitukseton lyöntipelikisa, johon voi osallistua kuka tahansa alle 15 tasoituksella pelaava golfari. 11.9.2022 päättyvän kisan 12 parasta saa kutsun Kerigolfissa syyskuun lopulla järjestettävään MBC-finaaliin. Voittajalle on luvassa reissu myöhemmin julkaistavaan upeaan golfkohteeseen. Kisakierroksia saa pelata kisakauden aikana niin monta kuin haluaa.

”Kauden paras kierros mukavassa ryhmässä hienokuntoisella kentällä. Oli tosin myös kauden ensimmäinen kierros ja siinä valossa lähipeli vielä vähän ruosteessa”, kertoi Mikko 76 lyönnin kierroksensa jälkeen hymynkare suupielessään.

Mikon pelikavereiksi valikoitui SoMe-haasteen kautta Keuruulaiset Jussi Väliaho ja Petri Salmijärvi. SoMe-haasteessa yllytettiin pelaajia perustelemaan miksi juuri heidät tulisi valita Mikon pelikavereiksi. Raati valitsi Jussin ja Petrin tarinan parhaaksi ja kutsui heidät Kerigolfiin. Ryhmän täydensi Kerigolfin lupaava junioripelaaja Tomi Viinanen.

Ei ole ikinä jännittänyt niin paljon ykköstiillä kuin tänään. Mutta oli kyllä elämäni ikimuistoisin kierros huikealla kentällä”, Jussi kommentoi tuoreeltaan kisakierroksen päätyttyä.

Lisätietoja Mikko’s Backtee Challengesta löytyy Kerigolfin kotisivuilta.

Kerigolfin kenttä on erinomaisessa kunnossa. Kuvat: Kerigolf, Timo Seppäläinen
Kategoriat
Uutiset

Kaitsu Golfpisteen podcastissa

Ilonen Designin Kai Hulkkonen oli Golfpisteen podcastin vieraana puhumassa kenttäremonteista. Aihe on monilla kentillä hyvin ajankohtainen ja keskustelua riitti Sami Sarpakunnaksen johdolla mm. kysynnän merkittävästä kasvusta ja hintatasosta.

Klikkaa alta Golfpisteen artikkeliin, josta löydät taustoituksen ja linkin varsinaiseen podcastiin.

Kenttäremonttien kysyntä on kasvanut ja nousussa ovat myös kustannukset >>

Kategoriat
Uutiset

Ilonen Design mukaan Kerigolfin kehitysprojektiin

Savonlinnan kupeessa sijaitseva Kerigolf käynnistää mittavan kehityshankkeen ja on valinnut suunnittelukumppanikseen Ilonen Designin. Hankkeen tavoitteena on sekä Kerigolfin kentän nostaminen kotimaisten kärkikenttien joukkoon että asiakaskokemuksen merkittävä kehittäminen. Hanke istuukin kuin nenä päähän Ilonen Designin kokonaisvaltaiseen 360-filosofiaan.

”Ensi sysäys yhteistyölle tapahtui viime elokuussa Kivitippu Openissa ja nyt jo odotellaan kuumeisesti lumien sulamista, että päästään ensimmäisten töiden kimppuun”, Ilonen Designin Lead Designer Mikko Ilonen kertoo.

”Olemme erittäin iloisia, että Ilonen Design innostui hankkeestamme ja otti haasteen vastaan. Vaikka kenttäkehityksen vaikutukset tulevat näkymään vaiheittain sitä mukaa, kun ne valmistuvat, toteutus käynnistyy välittömästi. Uusia palveluita ja tapahtumakonsepteja marssitetaankin esille jo tulevana kesänä”, kertoo Kerigolfin toimitusjohtaja Soili Pelkonen.

Mikko Ilonen, toimitusjohtaja Soili Pelkonen ja hallituksen puheenjohtaja Jyrki Seppä

”Asioiden etenemisvauhti kertoo Kerigolfin hienosta nykytilasta, draivi on siellä tosi kova. Odotuksissa on, että jo tänä vuonna päästään tekemään jotain näkyvää. Pitkän ajan suunnitelmat pitää vielä hioa kohdalleen ja alkaa laittamaan töitä aikajanalle. Yhteistyö on ollut vaivatonta ja se varmasti kehittyy entisestään, kun projekti etenee”, Mikko toteaa.

Sekä Mikko, että Ilonen Designin kokenut kenttien rakentaja, Design Partner Kai Hulkkonen ovat yhtä mieltä siitä, että käsissä on jotain erityistä.

”Kerigolfin maa-alue on ainutlaatuinen Suomigolfissa ja mielestäni Suomen paras paikka golfkentälle. Kerigolf sijaitsee useiden maailman huippukenttien tapaan hiekkapohjaisella alueella ja tämä tarjoaa mielettömät mahdollisuudet kentän kehittämiselle kohtuukustannuksin”, Kaitsu iloitsee.

Reikä 12, pitkähkö par3:n, on yksi rei’istä, jossa on mahdollista tehdä todella näyttävä muutos.

”Makeinta saitissa on ehdottomasti vaihteleva maasto, joka takaa varmasti monipuolisen golfkokemuksen. Omasta mielestäni kentän paras osio, reiät 11-14, on tällä hetkellä vähän piilossa ja se saadaan melko pienellä vaivalla tuotua uudelle tasolle”, Mikko avaa Kerigolfin potentiaalia.

”Usealla reiällä pitää pelattavuutta ja sitä kautta kokemusta kentästä parantaa, erityisesti klubipelaajan näkökulmasta. Kyllä meillä on odotuksena, että Kerigolf alkaa kipuamaan maan pidetyimpien kenttien joukkoon. Siitä tulee aktiivipelureille jokakesäinen must pelikohde”, Mikko toteaa.

Hanke on kiinnostava paitsi kentän tarjoaman kehityspotentiaalin kautta, myös kokonaisuutena. Kerigolfilla on vahva ymmärrys siitä, että pelaajan saamaa kokemusta pitää kehittää myös muilta osin.

”Kerigolfin asettamat tavoitteet ovat korkealla ja niihin pääseminen edellyttää myös kentän ulkopuolisten tekijöiden määrätietoista kehittämistä. Koko asiakaspolku arvioidaan ja sitä kehitetään Kerigolfin tarinaa rakentaen. Siksikin tämä hanke on meille niin innostava, tässä ollaan kehittämässä aika kokonaisvaltaisesti Kerigolfia täysin uudelle tasolle”, toteaa Ilonen Designin partner, Sami Markkanen.

Lue mediatiedote tästä